No niin, nyt tuli juontakin aika kivasti tähän mukaan. Taloesittelyn kanssa kestää viel, kyll varmaa aika kauan, en tiijä.

Keskiviikkoiltana Mitsyn auto mystisesti hajosi keskelle tietä. Hän yritti soittaa taksia, mutta kenttää ei ollut. Luudallakaan Mitsy ei voinut mennä, se herättäisi huomiota. "Ihan helvetin hienoa rämpiä keskellä ei mitään korvessa jumalan seläntakana. Viis lasta kotona sen hovimestarin kanssa, jos edes on enään elossa. Jiro tulee töistä vasta yhdeksän jälkeen." Mitsy oli kiukkuinen ja potki kiviä edestään. Hän kuuli kolauksen, ja näki vilauksen valosta. "Mitä ihmettä, onko täällä korvessa oikeesti jotain elävää? Miks mun pitikin oikasta täältä. No parempi metsä kun varkaiden ja muiden juoppojen valloittama katu." Mitsy lähti kävelemään kohti valoa.

Valo heijastuikin peilistä. "Peili, keskellä metsää? Mitä tää nyt on." Mitsy ei voinut vastustaa kiusausta ja käveli lähemmäksi.

"Ihan normi peilihän tää on" Mitsy ajatteli ja heilautti hiukset kasvoilta pois.

Mitsy käveli pois. Parin metrin päässä hänen päätään alkoi särkeä sietämättömästi. Hänen näköheikkeni. Mitsy yritti tarttua johonkin, mutta turhaan.

Mitsy vain kaatui heiluen maahan. Hän yritti nousta, mutta kaatui uudelleen. Mitsyn silmät räpsyi hetken, kunnes hän oli tajuton.

-Mitä mamin pienokaiset? Onko mukavaa? Nainen räkätti ja heilutti kaltereita. Nainen kuuli itkua ja käveli pihalle.

-Mitä sinä siinä kökötät? Sinun piti hakea hänet, ennekuin hän herää! Nainen huusi valkotakkiselle.

-Anna anteeksi mestari, mutta en pääse veden yli, en osaa uida, saattaisin hukkua! Valkotakkinen nyyhkytti.

-Ei sillä ole väliä, olet kuollut jo nyt, ala marssia ja hae hänet heti! Nainen huusi.

-Kyllä kuningatar Osore! Zombi sanoi nöyrästi.

-Shiho! Juokse niitten kinttujesi kanssa heti! Osore huusi ja osoitti metsää sormellaan.

Koska Shiho oli zombi, kesti häneltä kauan aikaa laahustaa metsään ja raahata Mitsy.

Mitsy tuli tajuihinsa. Hän ei tiennyt missä oli. Kaikki oli kylmää ja pimeää. Ilmassa leijaili omituinen tuoksu. Veren ja homeen sekoitus. Mitsy ei tiennyt mikä häntä ällötti enemmän, leijaileva haju vai verinen katto hänen yläpuolellaan.

Vaivanloisesti Mitsy nousi istumaan. Lattia tuntui lämpimältä yllä vallitsevaan ilmaan nähden. Edessään Mitsy näki kalterit ja kauhistui. Hän katsoi kärsivästi maahan ja mietti mitä oli tapahtunut.

Mitsy hilasi itsensä tuolille joka oli nurkassa. "Ai helkkari että sattuu. Missä minä olen?" Mitsy ajatteli pelokkaana. Hän hieroi polveansa johon sattui. Mitsy kuuli rapinaa nurkasta ja säikähti.

Nurkassa seisoi nainen. Kaunis nainen, hän ei liikkunut. Ei edes hengittänyt.

Mitsy katsoi tarkemmin. Ei nainen ei hengittänyt. Silmät ei räpsynyt. Ei mitään elonmerkkejä.

-Mitä ihmettä! Aivan hahaa, oletkin nukke. Mitsy puhui ivallisesti hymyillen.

Mitsy huomasi kun nuken ilme muuttui. Hän säikähti.

-Nyt otetaan selvää mikä sinä oikein olet. Mitsy tökkäsi naista vatsaan, se oli muovia. Hän huomasi nivelissä olevat raot.

-Ilmiselvä nukke! Mitsy oli perääntymässä tuolilleen, kun tunsi lämpimän henkäyksen takanaan. Mitsy kiljaisi ja kääntyi.

Nukke ei enään seissyt teennäisessä asennossa. Se katsoi posliinilla sinisillä silmällänsä Mitsyä. Nukke tai ei, kaunis se oli. Mitsy katsoi ihaillen. Nainen oli pitkä, punaiset hiukset. Kauniit vaaleat posket jotka kiilsivät. Hetkessä Mitsy havahtui todellisuuteen. Sehän oli juuri ollut nukke, joka ei edes hengittänyt. Nyt se katsoi hymyillen täydellisillä silmillään Mitsyä.

Tönkösti ja nukkemaisesti nainen nilkutti tuolille. Hän ruksautteli niveliään ja venytteli niitä. Mitsy katsoi hämmentyneenä. Hän luuli jo seonneen. Mitsy alkoi kikattaa.

-Haha hah, mitähän sieniä menin ottamaan siellä metsässä. Vankila ja elävä nukke. Kaikkea sitä ihminen keksiikin. Mitsy räkätti.

-Ei, tämä ei ole unta. Sinä pelastit minut. Nukke käänsi päätään ja sanoi rauhallise  pehmeällä äänellä:

-Sinä, Mitsy olet se toivo, jota odotimme vuosia. Sinä olet hänen uusi leikkikalunsa, jonka avustuksella pääsemme pois.

-Ketkä me? Mitsy ihmetteli. Kunnen kuuli köhäyksen takaansa.

Toisessa reunassa oli samanlainen häkki. Siellä oli kaksi miestä.  Toinen makasi elottomana sängyllä ja toinen tuijotti seinää.

Kuului kolinaa.

-Mikä tuo ääni on? Mitsy tutkaili huonetta.

-Se on hän! Huivipäinen mies sanoi ja otti mahdollisimman elottoman ilmeen kasvoilleen. Hän jäykistyi kuten muutkin. Nukke otti saman asennon nurkasta, mutta tälläkertaa hän hengitti.

Tömisten Osore meni yläkertaan. Hän valmisti lientä, jolla herättäisi uuden zombin henkiin. Shiho katseli surullisena takana, koska tiesi ettei hänen palveluksiaan enään tarvittu.

-Sudane, oletteko ikinä yrittäneet paeta täältä? Mitsy kysyi raskaasti sängyltä.

-Tietenkin, viimeksi kolme päivää sitten. Ei se ikinä onnistu. Osore ei poistu talosta, joten hän huomaa ja kuulee kaiken. Sudane sanoi surullisesti ja katsahti kattoon.

-Viimeksi hän viilteli Dasien naaman ihan verille, arvet näkee vieläkin. Sudane katsahti surullisesti hattupäiseen mieheen ja nosti kätensä kaltereita vasten.

Viikkoja vieri, Mitsy oli surullinen koska ei nähnyt lapsiaan. Hänen oli pakko päästä pian pois. Hän laskeskeli että kolmoset olisivat noin vuoden ja Furi ja Nori 12 vuotiaita.

Mitsyn miettiessä pakoa Osore päätti viimein tulla alakertaan. Hän avasi portin ja käski Mitsyn tulla ylös. Shiho valvoi tarkasti ettei Mitsy yrittäisi mitään. Mitsy ei suostunut, syyksi hän sanoi auringon polttavan.

Illalla Osore kiskoi Mitsyn ulos.

-Sinä saat luvan avata portin tuonelaan. Tiedän että pystyt siihen. Mummisikin teki niin! Osore sanoi sekaisesti.

-Tuonelaan? Portti? Mummi? Mitä sinä nainen sönkötät? Mitsy sanoi pilkaten.

-Sinä käytät noitavoimaasi ja päästät minut manalaan, jossa minä sitten hoidan loput. Pääset kotiin kun teet sen. Joten ala harjoitella. Osore sanoi topakasta. Hän heitti Mitsyn takaisin ja meni yläkertaan. Mitsy tiesi ettei pääsisi pois vaikka tekisi mitä käsketään.

-Minä tiedän miten pääsemme pakoon. Mitsy kuiska Sudanelle.

-No miten? Olemme yrittäneet kaikkea, hän kuulee aina. Sudane sanoi turhautuneena.

-Osore tarvitsee minua, kun minä menen auttamaan häntä eräässä jutussa, te voitte karata. Sitten te vapautatte minut. Onko selvä? Mitsy selitti.

Kaikilla alkoi armoton treeni. Viikkoja kukaan ei nukkunut kuin tunnin kerrallaan ja koko ajan he harjoittelivat notkeutta, hyppyjä, loitsuja kaikkea mitä he tulisivat tarvitsemaan. Sudanella oli etulyönti asema, hänen ihonsa oli kovaa kuin posliini, mutta ei särkynyt niin helposti. Hän oli luonnottoman notkea ja kevyt kuin perhonen. Mitsy osasi taikoa, se oli hänen valttikorttinsa. Ja miehen, olivat vahvoja. Yhdessä tämä saattaisi onnistuakkin.

Osore oli antanut kuukauden harjoittelu aikaa. Mutta aika oli kulunut umpeen.

-Aamulla avaan portin hetkeksi tulet ulos ja ylös! Jos yrität karata, ei onnistu! Osore sanoi ja heilutta kaltereita, kuin olisi yrittänyt ärsyttää villieläimiä.

Dasien valvoi tarkasti kun Mitsy meni. Hän näki miten Osore poistatti tikkaat ja laittoi luukuun kiinni. Mitsyn oli keksittävä toinen reitti sillävälin kun Sudane, Dasien ja Doho pakenesivat. Saattoi olla myös mahdollista, että he pettäisivät Mitsyn ja lähtisivät menemään. Mitsy oli epävarma kaikesta.

-No niin tee se tee se! Osore nauroi pahaenteisesti ja hieroi käsiään yhteen. Mitsy tutkaili ympäristöä ja esitti kuin kaikki kuuluisi asiaan. Hän ei tietänyt yhtään mitä tekisi ja yritti vain kuluttaa aikaa vakuuttavasti.

Koska kalterit eivät olleet kattoon asti Sudane mahtui juuri ja juuri hyppäämään välistä. Hän laskeutui taidokkaasti yhdelle kädelleen.

Doho ei ollut niinkään innostunut ahertamaan joten seisoi vain taaempana kun Dasien potkaisi portin saranoiltaan.

Ulkona odotti yllätys, sähköaita ja vettä.

-Osore on muuttanut asioita täällä. Doho sanoi ja hieroi päätään.

-Voi ei tässä menee aikaa kun kahlaa yli. Ja hän saattaa nähdä. Sudane huolestui.

-ARGH!!! Aurinkoa. Pakoon! Doho alkoi savuamaan.

Hän muuttui lepakoksi ja lähti ylittämään jokea.

-Nähdään idiootit! Ai niin, ei nähdä koska te ette pääse pois. Posliini nainen ei voi uida tai se hukkuu! Doho nauroi pirullisesti.

Mitsy näki Dohon juoksevan pois, ja luuli Sudanen ja Dasien pettäneen hänet myös.

"Arvasin että tässä kävisi näin." Mitsy ajatteli ja hänen silmänsä kostuivat.

"Noh, yrittänyttä ei laiteta" Mitsy alkoi heiluttamaan sauvaansa ja sanomaan epämääräisiä sanoja.

-Älä huoli, minä kannan sinut veden yli. Hyppää nyt vain aidan yli niin minä hoidan loput. Dasien sanoi urhollisesti ja halasi Sudanea.

Sudane teki niinkuin pyydettiin ja hyppäsi yli. Dasien tuli perässä ja kantoi Sudanen veden yli.

-MITSY! Me olemme täällä!

Mitsy oli niin helpottonut kun kuuli Sudanen huudon ja juoksi terassille. Hän heitti padan Osoren päälle jottei tämä pääsisi heti perään.

-Mitsy miten pääset alas? Sudane huusi.

-Minulla on suunnitelma, luottakaa minuun! Mitsy huusi ja vilkaisi taaksensa.

Mitsy nousu kaiteelle ja hyppäsi alas.

Sudane ei heti tajunnut mitä tapahtui, kunnes näki Mitsyn edessänsä tippumassa kohti syvää järveä. "Toivottavasti tämä toimii" Mitsy ajatteli, hänen sydämmensä hakkasi niin kovaa että sen olisi voinut kuulla. Mitsystä tuntui kuin aika olisi pysähtynyt. Kaikki meni niin hiljaa. Hän oli kuulevinaan Jiron äänen, kunnes havahtui veden ääneen.

Vain jalka näkyi Mitsystä joka vajosi pohjaan.

-EEEEEIIII! Sudane huusi ja valahti maahan itkemään.